Perhekuvaus on aina jännittävä tilanne on pienten lasten kera. On aina syytä ottaa mukaan rutkasti hyvää mieltä ja rentoa asennetta. Pienet ihmiset ovat hyviä aistimaan vanhempiensa ja myös kuvaajan tunnelmia, joten liian tarkkaa suunnitelmaa ei kannata tehdä, vaan mennä pieninpien tunnelman mukaan ja ottaa tarpeeksi aikaa kuvaukselle.
Vastasyntyneen kuvaukset toteutan lifestyle henkisesti. En siis tee erityisen aseteltuja vauvakuvia, vaan kuvaan enemmän perhettä ja vauvaa dokumentaariseen tyyliin. Tällä hetkellä toteutan lapsikuvaukset joko miljöössä tai esim. asiakkaan kotona.
– PARAS AJANKOHTA?
Perhekuvauksissa toimitaan aina perheen pienimpien ehdoilla. Kuvausaika sovitaan sellaiseen hetkeen, kun on paras mahdollisuus saada kuvattavaksi virkeä lapsi joka on mielellään juuri syönyt ja hyvällä tuulella.
– KUVAUSPAIKKA?
Kuvauspaikka voidaan sopia studiolle, kotiinne tai keväästä alkusyksyyn jonnekin kuvaukselliseen miljööseen ulkona, esimerkiksi rannalle, metsään, Porvoon vanhaan kaupunkiin, tai johonkin muuhun teille mieluisaan paikkaan.
– JOUSTAVUUS
Mikäli sovituksi kuvauspäiväksi on luvassa huonoa säätä, voidaan kuvaus siirtää joko sisätiloihin tai vaihtaa kuvauspäivää. Pyrin joustamaan aina tarvittaessa, koska kukaan ei halua tulla kuvaukseen kipeänä tai nukkumattoman yön jälkeen. Haluan pitää kuvauspäivän mahdollisimman stressittömän teille, joten saatte varmasti lämpimän ja ystävällisen vastaanoton. En sovi perhekuvauksia liian tiukalle aikataululle, joten melkein aina siirtovaraa on, kun vain ilmoitatte ennalta.
– KUVAUSVAATTEET JA TYYLI?
Kuvausvaatteet kannattaa miettiä hyvin yhteensointuviksi, niin kuvat näyttävät harmonisilta. Voitte valita toki oman tyyppisen vaatetuksen, mutta autan mielelläni jos tuntuu ettei osaa päättää mikä sopisi parhaiten. Luonnonläheiset sävyt sopivat useimmiten skandinaaviselle iholle. Täysin musta vaatetus, etenkin paidassa, voi tehdä hyvin kalpeaksi, ja valkoinen on valon suhteen myös haasteellisempi kuin vähän murrettu vaalea sävy. Suuret kuviot ja printit olisi myös paras jättää pois, koska ne vievät liiaksi huomiota kuvasta.
– LEMMIKIT
Karvasemmatkin perheenjäsenet ovat myös tervetulleet kuvauksiin, mutta etenkin studiolla kuvattaessa tästä on sovittava etukäteen ja huolehdittava ettei lemmikki aiheuta vahinkoa itselleen tai studio laitteille.
–VASTASYNTYNEET
Vauvakuvauksiin kannattaa aina varata vähän enemmän aikaa, sillä homma ei aina suju yhdeltä istumalta. Tarvitaan imetystaukoja, vaipanvaihtotaukoja, vaatteidenvaihtotaukoja, itkutaukoja ym.
– RENTO JA HYVÄ MIELI
Paras tie onnistuneisiin kuviin on se, että kuvaukseen tullaan iloisin mielin. Lapset vaistoavat stressaantuneet vanhemmat ja tunnelma voi olla kireä. Kuvauspäivään kannattaa valmistautua ajoissa hyvin, ja jättää stressi ja huolehtiminen minimiin. Joskus tämä on vaikeaa pienten lasten kanssa, mutta kuvaukset onnistuvat parhaiten, kun ei vaadita täydellisyyttä joka asiassa. Jokainen saa tulla kuvaukseen omana itsenään.
200€
Sisältää noin 1-1,5 h kuvausajan studiossa tai miljöössä.
Odotuskuvaus
perhekuvaus
newborn kuvaus
lapsikuvaus
1-vuotiskuvaus
Yksittäiset kuvat 30 €/kpl
Koko galleria (noin 40-60 kuvaa): 400€
Voitte tilata myös kuvatuotteita, kuten kiitoskortteja, taidepaperivedoksia, tauluja ja albumeita. Näistä laitan teille lisätietoa kuvauksen jälkeen ja voimme sopia erillisen tapaamisen, jossa käymme läpi materiaaleja ja tuotevaihtoehtoja ja hinnastot ovat esillä.