Kameramessut ja kollegat
Tämä viimeinen vuosi on opettanut minulle paljon valokuvauksen maailmasta, mutta yksi asia ylitse muiden: uskomattomat kollegat. Kun aloin opiskella valokuvausta, oli yksi asia mikä kuitenkin jarrutti minua: Syvälle juurtunut ajatus, että valokuvaajat ovat pääsääntöisesti yksinäisiä erakkoja, jotka kilpailevat keskenään, panttaavat tietojaan ja taitojaan valtiosalaisuuksien lailla, eivät luota toisiinsa eivätkä verkostoidu keskenään.
Oh boy kuinka väärässä olin.
Tällä hetkellä ystävä- ja tuttavapiiriini kuuluu valtava määrä erilaisia kuvaajia, joilla on pyyteetön halu auttaa toisia eteenpäin ja tukea toisiaan erilaisissa tilanteissa ja haasteissa, joiden läpi on ehkä itse joutunut jo kulkemaan. Kuvia jaetaan facebook-ryhmissä, niille annetaan palautetta, jeesataan nettisivujen rakentamisen kanssa, tuurataan sairastapauksien yllättäessä keikkoja, tavataan miiteissä ja järjestetään workshoppeja ja tapahtumia. Eräässä facebook ryhmässäa annetaan luovuutta edistäviä viikkotehtäviä joita sitten jaetaan ja kommentoidaan. Monet ovat rytisseet yli mukavuusalueiltaan ja ylittäneet itsensä monella tapaa.
Jokainen toki haluaa itse päästä eteenpäin urallaan, mutta sellainen kuvitelma, että kun autan toista se on itseltä pois, on menneen talven kuraloskaa. Kun jotain antaa, saa yleensä pyytämättä tuplasti takaisin.
Messuilla käydessäni tämä kokemus nousi entisestään pintaan. Tapasin uusia ihmisiä, vanhoja tuttuja, monia ihailemiani valokuvaajia, ja koin mieletöntä voimaantumista näistä kohtaamisista.
Messuilta sain uutta kipinää valokuvaukseen ilmaisumuotona. Usein kun tekee luovaa työtä elannokseen, saattaa kokea pikkuhiljaa lipuvansa työn suorittamiseen ja rutinoitumiseen ja luovuuden innostusta on joskus vaikea löytää kaiken suorittavuutta vaativan ja taloudellisen kuorman alta. Siksi kuvausta ja muuta ilmaisua täytyy myös harrastaa. Sain kipinää ja tarvittavaa tietoa lähteä kuvaamaan tähtitaivasta ja revontulia joku yö, kiitos Esa Rosqvist. Innostuin ajatuksesta lähteä kaduille kameran kanssa ja kuvata vain kaikkea mitä ympärillä tapahtuu ja antaa henkilökohtaisen sisältä kumpuavan tunteen ja tulla kuviin läpi. Todella nähdä mitä ympärillä tapahtuu ja ikuistaa se. Ihastuin ajatuksesta lähteä matkalle vain kuvaustarkoituksessa, ottaa mukaan vain välttämättömimmät ja tutustua ihmisiin paikan päällä. Tarkkailla ympäristöä ulkoapäin ja antaa sen imeä mukaansä. Kiitos näistä ajatuksista Timo Soasepp ja Tiina Puputti.
Haluan myös oppia tekemään tarkkaan ja harkitusti valaistuja elokuvamaisia kuvia erilaisissa miljöissä, josta mielettömän taitavat Iiro Rautiainen ja Atte Tanner esitelmöivät. Todella hyviä ja tärkeitä pieniä ja suuria tiedonhippusia tuli sieltä täältä joita pureskella.
Sain myös vinkin alkaa kirjoittaa. Tästäkin kiitos Timolle. Asia jota olen vuosikausia lykännyt ja pelännyt. Kirjoittaminen on ollut joskus minulle tärkeää ajatusten ja kokemusten purkamisväylä, mutta jotenkin se on unohtunut ja muuttunut vaikeammaksi. Nyt kuitenkin sen aloitin koska asiat eivät tapahdu jos ei niitä itse tee. Kyseisen ajatuksen virkistämisestä vielä erityiskiitos V-P Kankaalle!
Kirjoittaminen oli ehkä se, josta oli kuitenkin helpointa aloittaa.
Tänä päivänä varsinkin luovan alan yksityisyrittäjänä joutuu paljon miettimään sitä miltä oma toiminta näyttää ulospäin. Joutuu miettimään brändäämistä, kannattavuutta ja markkinointia.
Sitä että toiminta näyttää ammattimaiselta ja uskottavalta, yksinkertaisesti jotta pärjäisi kilpailussa, jotta olisi voita leivän päälle. Tässä saattaa kuitenkin unohtaa, kaikki mitä tekee on ihmiseltä ihmiselle ja kaikki mitä voit myydä on se, miten hyvin oma mielikuvituksesi toimii. Jotta voi tehdä hyvää muille, on tehtävä ensin hyvää itselle, niinkuin happinaamarivertauksessa. Et voi tehdä luovasti työtäsi jos et itse pidä luovuuttasi hengissä.
Itse koen saaneeni niin paljon apua kollegoiltani, että olen tällä hetkellä eniten kiitollinen että saan auttaa alkuun erästä nuorta valokuvaajaa, joka aloitti eilen työharjoittelun studiollani.
En osaa ehkä tekemään kaikille vastapalveluksia ketkä minua on auttaneet, ja tiedän etteivät he ole auttaneet minua vastapalvelusten takia, mutta voin ainakin toivottavasti auttaa vähän eteenpäin jotakuta toista.
Joten ei muuta kun haasteita päin ja annetaan itsemme näkyä ja kuulua, ollaan yhteisöllisiä, tartutaaan haasteisiin jotka vie osaamista eteenpäin, ollaan rohkeita ja koetetaaaa löytää se katkaisija josta oma lamppu syttyy (Tästäkin lamppuajatuksesta kiitos Soasepp 🙂
-Ilona